KUVA: MARKUS KOSONEN

"Jose Ahosen olemus muistuttaa hieman amerikkalaisia kolleegoitaan, mutta hänen taiteensa salpasi yleisön täysin.
Monet yleisönä olleet matkailualan ihmiset olivat nähneet Josen amerikkalaisia esikuvia elävänäkin, kaukaa lavalla. Nyt taikuus käveli ja kosketti heitä. Oikea viihdetaitelija kuten Jose Ahonen lumoaa yleisönsä ja luo sekä ylläpitää tunnelmaa ehdottomasti. Suosittelen"

Markus Issakainen, myyntipäällikkö


"Viihdyttävän rento Jose Ahonen ja kutkuttavan hienosti tehdyt temput puhututti henkilökuntaamme pitkään. Yleisönä olleet taiteen ja viestinnän ammattilaiset ovat nähneet mittavan määrän erilaisia iltaohjelmia, mutta Jose sai vaativan yleisön totaalisesti hämmästyksiin. Voin suositella Josen esityksiä erilaisiin yritystilaisuuksiin ja hän ansaitsee lämpimät kiitoksemme!"

Susanna Ihanus, tuottaja


"Teit minuun vaikutuksen jo keväällä yksillä syntymäpäivillä. Esityksesi Venetsialaisissamme puhutti ja ihmetytti vielä seuraavinakin päivinä. Siksipä sait meille toisenkin keikan. Esityksessäsi oli taikuutta, joita olen ajatellut olleen sovittuja juttuja – mutta eipä ollutkaan! Siis aivan uskomattomia temppuja!!! Kiitos Jose, edelleenkin voin suositella Sinua hyvällä mielin."

Jaana Palmu, TAKK


Kiitos oli mahtavaa taikuutta juhlissani Telakalla. Yleisö oli täysin haltioissaan:-)

Minna Taija-Maria Vilkko
Viihderavintolapäällikkö


"Hei Jose, kiitos perjantai-illan esityksistäsi! Olet huikean taitava ja hurmasit yleisösi jälleen kerran. Kaikki joilta olen tänään pippaloista palautetta saanut, ovat kehuneet sinua."

Terhi Herrala, VTS -Kiinteistöpalvelu


"Suuri kiitos vielä keskiviikosta! Olemme saaneet oikein positiivista palautetta ja kaikki viihtyivät hyvin."

Arja Raukola Oy


"Josen taikuus murtaa jään tyylikkäästi ja jättää yleisölle kutkuttavan ihmetyksen tunteen loppuillaksi."

Ari Elorinne, Knowtek oy


"Jose Ahonen ei saa pelkästään yleisöään aukomaan suitaan, hänellä on lisäksi taito vähentää heidän kyynisyytensä määrää."

Joonas Lepistö, Uutistoimittaja / Nelonen


"Yhdistyksemme tilasi Jose Ahosen esiintymään meidän järjestämässä tilaisuudessa. Tilaisuus järjestettiin baarissa, ja saivat tulla kaikki kiinnostuneet. Tilaisuuden oli tarkoitus olla luennon ja shown sekoitus. Baarissa ihmiset olivat kuitenkin paljon humalaisempia kuin alunperin olimme suunnitelleet. Jose osasi hienosti muuttaa esiintymistyyliään tilaisuuteen sopivammaksi. Suosittelen!"

Denis Galkin, Skepsis ry, Hallituksen jäsen


"Olen saanut "pyydystettyä" Jose Ahosen pariinkin eri valmistujaistilaisuuteen. Yleisöä näissä tilaisuuksissa on ollut vauvasta vaariin ja ilmeet illan jälkeen joko suu ympäripyöreänä ihmetyksestä tai suupielet korvissa nautinnollisesta naurusta. Jose osaa ottaa yleisönsä, oli se sitten pieniä lapsia tai meitä vanhoja konkareita, kaikille löytyy jotain taianomaista ja käsittämätöntä. Esitys onnistuu yleisön edessä lavalla tai yleisön seassa pienissä pöytäkunnissa, ja yleensä se on näitä molempia sulassa sovussa . Eikä siinä vielä kaikki... Tarvittaessa illan juontajan, DJ:n ja valokuvaajan hommat voi myös jättää Josen hoidettavaksi, kaikki järjestyy, hän on ammattimies myös niissä. On helppoa kun voi yhden ihmisen kanssa sopia koko illan ohjelman. Taikuus on totuutta ihmeellisempää, älä siis unohda Jose Ahosen nimeä kun suunnittelet jotain hauskaa tapahtumien onnistumiseksi."

AJ Halme


"JOSE -KIITOS ! Oot huippu , mies vailla vertaa :)"

Mirjam Östring

 

FacebookTwitterYoutube