Jose ei usko yliluonnolliseen – mutta saa muut uskomaan

Jose BiografiaJose Ahonen on harrastanut taikuutta 2000-luvun alusta. Kiinnostus luiskahti aika pian sorminäppäryysjutuista taikuuden psykologiselle puolelle. Josea viehätti myös esiintyminen, viihdyttäminen ja ihmeiden jakaminen. Hän ajoi itseään alusta asti tilanteisiin, joissa joutui esiintymään vaikeissakin olosuhteissa, koska uskoi tällaisen kehittävän itseään parhaiten.

”Ymmärsin, että aidossa taikuudessa on kyse muustakin kuin tempuista: olennaista on oikeanlainen yhteys toiseen ihmiseen. Vain katsojien avulla tempusta voi tulla taikuutta.”
Josen taikuus on mielen taikuutta, mentalismia, psykologista taikuutta, lähitaikuutta, ajatustenlukua.

”Opin että mitä lähemmäs päästään ihmisen mieltä, sen puhtaammaksi taikuus muuttuu. Olen aina innostunut kohdatessani uusia ihmisiä ja saadessani heidät kokemaan jotain uskomatonta, sellaista, joka auttaa hetkeksi unohtamaan arjen harmit.”

Tärkeintä on yleisön viihtyminen. Jose pyrkii muovaamaan taikuutensa juuri sen hetkiselle yleisölle sopivaksi.
”Liitän mielelläni taikuuteeni anekdootteja, kertomuksia ja muuta puhetta.”

Taikuus on jatkuvaa kehitystä ja oppimista, taidetta ja tiedettä, kohtaamisia ja kommunikaatiota.

Jose toimii myös Skepsis ry:n alueyhteyshenkilönä ja kirjoittaa yhdistyksen Skeptikko-lehteen sekä pyörittää club Harhaa yhdessä Johannes Malkamäen kanssa.
Club Harha on kerran kuukaudessa Tampereella Ravintola Kaijakassa järjestettävä taikuuteen ja mentalismiin keskittyvä klubi.

FacebookTwitterYoutube